Mikä ketäkin murehduttaa

Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä. Tämä on Vapaa-ajattelijoiden ja Humanistiliiton kuuluisan bussikampanjan nerokas mietelause.

Tuntuu kummalliselta, että kristityssä maassa ihmiset mieltävät Jumalan asiaksi, joka aiheuttaa murhetta ja estää nauttimasta elämästä. Nimittäin minä olen ymmärtänyt kristinuskon idean ihan toisin päin. Ideahan nimenomaan on, että ihminen saa heittäytyä Jumalan kannettavaksi ja hänestä pidetään huolta. Kaikki kääntyy lopulta hyväksi, kaikenlaiset asiat, kirjoitti äiti Juliana Norwichlainen noin 700 vuotta sitten, on siis turha murehtia. Kysymys on siitä pystyykö ihminen luottamaan, että tämä on totta. Yleensähän ihminen ei pysty. Ei varsinkaan sitten kun asiat menevät omasta näkökulmasta pahasti pieleen. Jos talo palaa ja mies jättää, sitä mielellään ajattelee, että siinä se nähtiin, ei meistä mitään huolta pidetä.

Ihmisen usko testataankin siinä vaiheessa, kun hän joutuu todellisiin vaikeuksiin. Säilyykö silloinkin vielä luottamus. Dietrich Bonhoefer runoili vankilassa hetken ennen teloittamistaan Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, olemme kaikki hiljaa kätketyt. Eräs vapaa-ajattelija piti Bonhoeferin kohtaloa surkuteltavana. Runoilla nyt tuollaisia, ja viikon päästä nirri pois. Hänhän oli selvästikin siis aivan väärässä uskossaan. Minua taas Bonhoeferin tarina on koskettanut. Hän oli vankilassa, mutta ei katsonut omaan surkeuteensa, vaan Kristukseen. Olosuhteet olivat toivottomat, mutta hän näki Jumalan.

Minun vaikeuteni ovat vähäisiä, mutta silti minä vain enimmäkseen pyörin oman napani ympärillä ja voivottelen. Minusta ei ole uskon sankariksi. Vaikeuksien koittaessa olen luultavasti ensimmäiseksi nakkaamassa heiveröistä uskoani romukoppaan. Mutta olen kiitollinen ihmisistä, joilla on kyky nähdä taivas.

Voisin omasta puolestani kääntää Vapaa-ajattelijoiden lauseen niin, että Jumala todennäköisesti on olemassa, lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.