keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Miksi Jumala tahtoi käet maailmaan?

Polkupyöräretkellä kuulin käen kukkuvan jossain aivan lähellä. Ääni oli lumoava, kesäinen. Mielialani kuitenkin notkahti muistaessani käen lisääntymistavat. Mietin miten monet linnunpojat on sysitty pesästä kuolemaan siksi että käenpoika saisi elää. Jeesus sanoi, ettei varpunenkaan tipahda Jumalan sitä tietämättä. Mitä iloa on linnunpojalle siitä, että Jumala tietää sen tipahtavan pesästä ja kuolevan?

Seisahdin kuuntelemaan käen kukuntaa. Ympärillä siritti ja humisi alkukesän metsä koko uhkeudessaan. Luonnon runsaudessa virrentekijät ovat usein nähneet todisteen Jumalan olemassaolosta ja huolenpidosta, mutta minut valtasi aavistus siitä, että kenties ateistit ovat sittenkin oikeassa. Maailma on järjetön. Kauneudessaankin pohjimmiltaan täysin vailla lohtua.

9 kommenttia:

  1. Etsipä käsiisi Pauliina Kainulaisen toimittama kirja "Pyhän kosketus luonnossa". Siellä Ilkka Sipiläinen pohdiskelee varapelikaanin ongelmaa, joka pesee kyllä käen uskon koettelijana. Varapelikaani, on munasta nro 2 pari päivää ensimmäisen jälkeen kuoriutuva poikanen, jota emo rupeaa hoitamaan ja ruokkimaan vain, jos ensimmäinen poikanen kuolee. Varapelikaani siis lähtökohtaisesti elää vain hyvin lyhyen ajan ja kuolee sitten nälkään.

    Artikkelissa yksi mahdollinen selitys varapelikaanien olemassaololle on se, että Jumala ei ole kaikkivoipa vaan suostutteleva, ja luonnossa on olemassa Jumalasta riippumatonta kovuutta. Tätä pohditaan siinä aika lyhyesti, enkä itse ole varma, ostanko sen johtopäätökset vai en. Mutta lue itse, jos käki kovasti koettelee!

    Itse olen sitä mieltä, ettei evoluutiosta ole uskonnoksi eikä moraaliseksi ohjenuoraksi. Vaikka luonnossa on paljon itsekkyyttä, on silti olemassa hyvä, jota voi tavoitella.

    VastaaPoista
  2. Minä tulkitsen kaiken luonnossa näkyvän julmuuden hyvin lapsenomaisesti syntiinlankeemuksen seuraukseksi. Eihän Edenissä ollut kärsimystä, eikä kuolemaa, ei edes petoja ja lihansyöntiä. Se tuli vasta ihmisen valinnan myötä.

    Toinen lohtu, jota olen yrittänyt itselleni uskotella on aavistus siitä, ettei kuolema olekaan ollenkaan paha asia, vaikka me semmoiseksi olemme sen länsimaisessa kulttuurissa mieltäneet. Mitäs jos se onkin onnenpotku ?

    VastaaPoista
  3. Ihania vastauksia! Kiitos!

    Flora, kiitos kirjavinkistä. Varapelikaanin kätken sydämeeni ja mietiskelen sitä. Ei minusta tosiaan oikein evoluutiouskovaikseksikaan ole. Oma kääntymys kohti Jumalaa lähtikin oikeastaan liikkeelle siitä havainnosta miten paljon maailmassa on huolenpitoa, rakkautta. Sitä on niin paljon, että pidämme sitä itsestäänselvyytenä, emmekä näe sen hämmästyttävyyttä, niin kuin emme yleensäkään näe hyvin arkisten jokapäiväisten asioiden ihmeellisyyttä.

    Millan, tuo on tietysti hyvä tulkinta, se vain itselle ei ole vielä avautunut kovin totena. Mutta tuon mitä sanot kuolemasta, olen valmis ostamaan.

    VastaaPoista
  4. Raamatussa on kohta Roomalaiskirjeessä:
    *luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen* ja
    *että koko luomakunta yhdessä huokaa
    ja on synnytystuskissa*

    Hieno ajatus nimimerkki Millanilta,
    tuosta kuolemasta, kun kristittyjäkin kuolemanpelko
    painaa. Siihen sanoo Raamattu:
    Hebrealaiskirje
    2:14 Koska siis lapsilla on veri
    ja liha, tuli hänkin (siis Jeesus)
    niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi,
    että hän kuoleman kautta kukistaisi
    sen, jolla oli kuolema vallassaan,
    se on perkeleen,

    2:15 ja vapauttaisi kaikki ne,
    JOTKA KUOLEMAN PELOSTA kautta
    koko elämänsä olivat olleet orjuuden
    alaisia.

    Niin, Jumalan lapselle elämä on Kristus
    ja kuolema on VOITTO, niin kuin Paavalikin
    sen sanoi!

    VastaaPoista
  5. Siinä se veri punnitaan, että pystyy tosiaan tosi paikan tullen ajattelemaan näin, että kuolema on voitto. Kun siis ajattelee millä tavalla ihmiset tungeksivat erilaisissa rukousjonoissa jotta paranisivat sairauksistaan. Ihmiset, uskovatkin, ovat yleensä aika kiintyneitä tähän maallisen elämäänsä.

    VastaaPoista
  6. Sepä se, harvat etsivät Jumalaa.
    Tärkeämpää on jokin voima,
    joka parantaa - kaataa tai
    tärisyttää. Terveyden todellinen
    antaja on jäänyt sivuseikaksi;
    armolahjatkin tulevat ennen kuin
    niitten antaja.

    On puhetta Jumalan voimasta,
    eikä haluta uskoa, että Jumalan Voima
    on Evankeliumi, Sanoma Jeesuksesta,
    syntien sovittajana ja
    syntisten armahtajana!

    Oikeastaan kuolema alkaa jo täällä
    eläessä,se alkaa jokaisen Jumalan
    lapsen kohdalla silloin,
    kun Jeesuksesta tulee
    ihmisen Herra, ja vain silloin
    Kuolemastakin tulee VOITTO!

    Se on mahdollista vain silloin,
    kun kohdataan Golgatan Vapahtaja,
    joka armahtaa ihmisen,
    joka muuten on ikuiseen
    kuolemaan tuomittu.

    VastaaPoista
  7. Jostain syystä ihminen on tehty sellaiseksi, että se kaipaa kokemuksia. Kaipa ihmiset noiden paranemiskokemustenkin kautta kuitenkin omalla tavallaan hapuilevat Jumalaa kohti. Eikö useinkin käy niin, että kun saa ihanan lahjan, sitä alkaa tykätä lahjan antajastakin. Jalompaa tietysti olisi olla riippumaton siitä saako lahjoja vai ei, rakastaa Jumalaa hänen itsensä vuoksi, ei sen vuoksi mitä hän ihmiselle antaa. Mutta toisaalta erilaiset kokemukset voivat nekin olla tie Jumalan luo. Minä luulen, että sisimmässään kaikki ihmiset miettivät näitä, miettivät elämäänsä, kuolemaansa. Ja mistäpä me oikeastaan voimme tietää missä itse kukakin sen vapahtajansa kohtaa.

    VastaaPoista
  8. moni ei vanhanakaan
    oudoksu kuolemaa,
    oikeastaan
    siihenkin totuttiin
    jo lapsuudessa,
    että jäätiin henkiin.

    -Autuaita ovat he,
    jotka tajuavat,
    että Jumalalla on Rakkauden
    Armahtamisen valta,
    ilman sitä ei kukaan voi elää, eikä kuolla.

    VastaaPoista
  9. Hei Herne! Autuasta olisi tosiaan tajuta, ja että tajuaminen laskeutuisi aivoista sydämeen.

    VastaaPoista