lauantai 20. kesäkuuta 2009

Kaipuita

Huomaan kaipaavani elävämpää yhteyttä seurakuntaan. Käyn aika usein kirkossa, mutta jostain syystä se ei tunnu elävältä yhteydeltä, ei sellaiselta mitä kaipaan. Minua on alkanut häiritä se havainto, etten ole kolmen vuoden aikana oppinut tuntemaan muita seurakuntalaisia. Olen kyllä yrittänyt, ja syyttänyt itseäni siitä etteivät yritykset ole tuottaneet toivottua tulosta. Mikä sitten olisi toivottava tulos? Kaipaisin ihmisiä, joiden kanssa voisin avoimesti puhua hengellisistä, uskonnollisista, teologisista kysymyksistä, ilman että tunnen itseni hölmöksi. Ihmisiä, jotka uskaltaisivat neuvoa minua, osoittaa minulle suuntaa, kenties jopa rukoilla puolestani. Onkohan sellainen ylipäätään mahdollista? Huomaan myös kaipaavani yhdessä rukoilemista. On kummallista kaivata asiaa, josta ei oikeastaan ole kokemusta. Minulla on pari ystävää, joiden kanssa sähköpostissa vaihdetaan rukousaiheita. Välillä se tuntuu melkein vitsikkäältä.

12 kommenttia:

  1. Olen huomannut, että parhaiten ihmisiin tutustuu ja keskustelu ja rukous sujuu pienryhmässä. Jos seurakunnassa ei ole (sopivaa), sellaisen voi perustaa itsekin ja kokoontua kodeissa tai kahvilassa.

    VastaaPoista
  2. Hei MuuKala, noinhan se taitaa olla. Mutta ei ole helppoa löytää, eikä perustaa.

    VastaaPoista
  3. Minunkaan mielestä ei ole ollut helppoa löytää samanhenkistä kristittyä seuraa. Seurakunnissa toimii kuitenkin vaikka minkämoisia pienryhmiä. Ainakin isoissa kaupungeissa on varmasti paljon porukoita, joita voi käydä katsastamassa. Itse kannan vieläkin mielessäni lämmintä muistoa "nuorten aikuisten" raamattupiiristä (taisimme vanhimmat olla jo lähempänä neljääkymppiä;-), jossa sain kokea semmoista yhteyttä muutaman vuoden ajan ennenkuin muutimme toiselle paikkakunnalle..Toivon hartaasti, että löydät mitä haet. Etsiminen kannattaa :-)

    VastaaPoista
  4. Hei Millan, joo pitää ilmeisesti nostaa takamus tuolista ja lähteä reippaasti etsiskelemään. Minulla on taipumusta haikailla asioita vain hiljaa itsekseni.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen saanut eniten kristittyjä ystäviä pienpiireistä. Aluksi kävin seurakunnan perhekerhon raamattupiirissä. Sinne oli helppo mennä, kun se kokoontui seurakunnan tiloissa ja kaikki olivat samassa elämäntilanteessa. Sitten kävin kodeissa kokoontuvassa raamattupiirissä. En kuitenkaan uskaltanut siellä paljon avata suutani, mutta onneksi löysin sellaisen piirin, jossa oli pelkästään naisia. Jotenkin siellä oli helpompi avautua ja kertoa asioistaan. Sitten meni muutama vuosi ilman seurakuntayhteyttä ja aloin kaivata taas pienpiiriä. Päätimme yhden ystävän kanssa aloittaa ilosanomapiirin (www.ilosanomapiiri.fi). Kutsuimme sinne summamutikassa ihmisiä, joiden arvelimme olevan kiinnostuneita. Saimme kokoon joukon, josta on jäänyt jäljelle viitisen naista. Meistä on viiden vuoden aikana tullut hyviä ystäviä. Raamatunluvun lisäksi puramme sydäntämme ja rukoilemme toistemme asioiden puolesta. Tällainen pienpiiri on todella hoitava ja uskoa vahvistava.

    Hakeudu rohkeasti johonkin piiriin tai vaikka useampaankin. Jää sellaiseen, jossa viihdyt ja jos tuntuu, että jossakin ei ole hyvä olla, unohda se. Nyt syksyllä toiminta on taas alkamassa ja piireihin on varmaan tulossa muitakin uusia jäseniä.

    VastaaPoista
  6. Askeleita kohti elävämpää ja todellisempaa seurakuntayhteyttä voi opetella esimerkiksi osoitteessa www.ekkleesia.fi

    VastaaPoista
  7. Juu, tuon saman olen havainnut. Uskovaisiin ihmisiin on todella vaikea tutustua saati saada ystäviksi. Minä olen käynyt neljän vuoden aikana melko säännöllisesti kirkossa ja pienryhmästä, jossa olin jonkin aikaa, sain yhden Facebook-ystävän. Uskovien yhteys olisi kuitenkin tosi tärkeää rukoilun ja mielipiteiden vaihdon kannalta.

    VastaaPoista
  8. Itse kuulun helluntaiseurakuntaan ja meilläkin alkaa solu toiminta 25.10. Alamme vetämään sitä erään uskon sisaren kanssa.Tämä ei tule mihinkään ilmoituksena vaan suusta suuhun periaatteella kutsumme sellaisia naisia, joitamahdollisesti kiinnostaisi näin kokoontua. Aloitamme pienesti eli aluksi riittää 4 ihmistäkin. Kyllä ne siitä ovat yleensä sitten kasvaneet.

    VastaaPoista
  9. Solut on hyvä juttu. Olen itsekin ollut mukana, mutta innostus tai jaksaminen on loppunut kesken. Siunausta Marjan soluun. Aloitin kesällä rukousblogin pitämisen, näinköhän innostus kestää.

    VastaaPoista
  10. Hei,

    en tiedä edes mistä eksyin blogiisi, mutta halusin kertoa myös, että kirkossa jäin usein ulkopuoliseksi. Ystäväni vei mukana helluntaiseurakuntaan ja siellä on ollu ihan eri meininki. Käypä katsomassa, ei se tarkoita että omaa seurakuntaa tarvitsi hylätä.

    siu.

    VastaaPoista
  11. Hei, jotenkin blogeja selaamalla satuin paikalle. Olen löytänyt hienon kristittyjen yhteyden Nokiamissiossa. Siellä on monenikäistä ihmistä ja toimintaa on jo monella paikkakunnalla. Käy katsomassa nettisivut jos kiinnostaa ja tule mukaan. Tervetuloa!

    www.nokiamissio.fi

    VastaaPoista
  12. Onpas hyviä ajatuksia blogissasi!

    Olen itse tullut uskoon vasta pari kuukautta sitten ja minulla on ollut niin samanlaisia kokemuksia seurakunnan meiningeistä. Valtakirkon tilaisuuksissa olen kokenut itseni tosi etäiseksi. Ei muodostu sellaista lämmintä elävää yhteyttä jota itse kaipaan.

    Omassa ystäväpiirissä on kyllä aika kaikenkirjava joukko ihmisiä eri kristikunnista.. luterilaisia, helluntailaisia, vapaakirkkolaisia, adventisteja, lestadiolaisia ja nokia missiolaisenkin tunnen. :) On ihan virkistävää nähdä miten monenlaisia kristittyjä on. Kuitenkin samoihin asioihin uskomme.

    Elämässäni olen kuitenkin törmännyt sattumoisin useampaan helluntailaiseen.. Liekö Luojan johdatusta, mutta kun menin ensimmäistä kertaa helluntaiseurakunnan tilaisuuteen niin heti tuli sellainen olo kuin olisi kotiin tullut!

    Siltikin käyn mielelläni muidenkin seurakuntien tilaisuuksissa aina tilaisuuden tullen. :)

    VastaaPoista