Olen lukenut Jaakko Heinimäen kirjoja Pieni mies jalustalla ja Pyhiä naisia. Kirjat ovat nopealukuisia ja sisältävät kaikenlaista kiinnostavaa pyhimyksiin liittyvää triviaa. Minua hiukan ärsyttää Heinimäen ilkamoiva suhtautuminen pyhimyksiin, vaikka voi tietysti olla että se on ihan tervettä, ainakin verrattuna pyhimysten ylenpalttiseen kunnioitukseen joka on ilmennyt erilaisten luunkappaleiden palvomisena. Luunkappaleiden palvonta on mielestäni jotenkin liikuttavaa, en haluaisi ryöstää sitä iloa heiltä, jotka kokevat niiden ääressä uskonnollisia tunteita. Mutta vaikea käsittää mitä tekemistä sellaisella on kristinuskon kanssa. En tiedä tarvitseeko ollakaan.
Mutta olin suoraan sanoen kuvitellut, että naispuolisia pyhimyksiä olisi enemmän. En haluaisi kiinnittää huomiota tällaisiin asioihin, varsinkin kun pyhimyksillä ei ole minulle henkilökohtaisesti suurta merkitystä, mutta kiinnitän kuitenkin. Paavin kirkko on ollut kitsas julistamaan naisia pyhimyksiksi ja varmin tapa naiselle päästä pyhimykseksi on olla joko totaalinen neitsyt, tai sitten huora, joka tekee näyttävän parannuksen.
Ja siis minua rassaa tämä asia, että kristinuskossakin nainen niin mielellään nähdä vain oman sukupuolensa kautta. Sanon kristinuskossakin, koska en ole ainakaan huomannut, että naisten rooli muissa uskonnoissa olisi jotenkin parempi tältä osin. Tietysti voi kysyä, että mitä väliä sillä on, keitä paavin kirkko julistaa ja ei julista pyhimyksiksi, jos pyhimyksillä ei itselleni ole erityistä merkitystä.
Neitsyt Mariasta katoliset ajattelevat, että hänkin on siinnyt jotenkin perisynnittömästi, tai miten se meni, siitä johtuen hänellä ei ollut raskausvaivoja, synnytys kävi kivuttomasti ja neitsyyskin säilyi. Hän eli Joosefin kanssa onnellisessa, mutta hiukan erikoisessa liitossa, johon seksuaalinen kanssakäyminen ei kuulunut myöhemminkään. Mietin miten erilaista olisi, jos kirkossa olisi voitu hyväksyä, että Jumala tosiaan päätti syntyä tähän maailmaan aivan tavallisesta tytöstä, joka sai kokea kaikki tavalliset raskauden vaivat, niin kuin hänen lapsensakin oli tarkoitus kokea nahoissaan kaikki ihmiselämän probleemit, mukaan lukien sukupuoleen liittyvä fyysinen ja mentaalinen varustus. Mutta sen verran kuin katolisten naisten kanssa jutellut, niin ainakin täällä Suomessa he haluavat Mariansa tällaisena ylimaallisena olentona, jota naiseuden ja ihmisyyden vaivat eivät ole koskaan koskettaneet. Miksiköhän? Mutta jonkin verran on tietysti ollut vaikeutta ajatella Jeesustakaan ihan normaalina miehenä.
En tiedä mikä on tämän jutun pointti. Ehkä vain ällistellä sitä, miksi kristinuskoon on tullut niin ahdistunut suhde ihmisen, ja erityisesti naisen ruumiillisuuteen, vaikka koko uskonto sai alkunsa siitä ällistyttävästä hetkestä kun Jumala puristui limaisena, verisenä, avuttomana poikalapsena ulos Marian kohdusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
On pitänytkin jo pidempään kirjoitella, tuohon rukoilemiseenkin oli muutamia mietteitä, mutta ei vaan kerkiä näitä ajatuksiaan kirjata. Ja sitten kun on aikaa sille, niin huomaa olevansa myöhässä.
VastaaPoistaTuosta rukoilemisesta (ed. postauksesi) minulle nimittäin tuli mieleen kirjoittaminen, nimenomaan sellainen pakoton ja päämäärätön kirjoittaminen, jota olen harjoittanut lapsesta asti. Päiväkirjat siis. Kun olen niitä aikuisena lueskellut, löydän niistä yhtä sun toista, ja yksi juttu on tuo sisäinen puhe, puhuminen jumalalle tai jollekulle toiselle, ei-konkreettisesti elävälle olennolle. Kirjoittaminen on jollain tasolla rukoilemista, itse ainakin koen niin, että saan vastauksiakin niin. Ja toisinaan jään vaille vastausta ja sitä sitten jauhan pitkäänkin kirjoittamassani.
Toinen asia, joka tuli mieleeni oli yksikertaisesti: istuskelu kädet ristissä. Vuosia sitten kun työkavereinani oli muslimeja, jotka kesken työpäivän vetäytyivät rukoilemaan. Jan minua alkoi ottaa päähän se. Että, aha, nyt se sitten taas menee jonnekin muutamaksi minuutiksi, kun nämä ja nuo asiat pitäisi saada hoidettua. Joskus en sitten voinut tehdä muuta kuin odottaa sitä toista, ja silloin keksin että entäpäs jos minäkin istuisin muutaman minuutin kädet ristissä. Teinkin niin ja oivalsin pari asiaa. Alkuun minua hävetti, mutta kun vain istuksin kädet ristissä, niin huomasin kuinka simppeliä se on. Eikä aina tarvitse olla mitään asiaa, että sitä voi vain istua, tosiaankin, kädet ristissä hetken keskellä päivää. Tuosta ajasta jäi sellainen luonteva tunne, olo, käsien ristimisestä, että huomaan nykyisinkin aivan spontaanisti, huomaamatta, ja täysin häpeilemättä (!) ristiväni käteni.
Tuo ruumiillisuus asia on mielenkiintoinen, ja vaikken tuota kirjaa ole lukenut, niin ällistyttäviä asioita ne ovat: siis ruumiilliset asiat, ja se kuinka naisen on tunnettava/kannettava häpeää ruumiinsa haluista tai kehonsa tapahtumista. Kuinka vaikea niille on löytää sanoja, jos ja kun niitä yrittää verbalisoida. Tuo ylimaallisuuden kaipuu tai halu on kaiketi inhimillistäkin, koska silloin pääsee hetkeksi irti tai pois jostakin raskaasta maallisesta. Kehostaankin.
Koin tämmöisen ihmeellisen kokemuksen nimenomaan katolisessa kirkossa, Barcelonassa. Kävin useina iltoina hotellin vieressä olevassa kirkossa, oli pääsiäisen aika ja siellä oli siihen liittyvää ohjelmaa joka ilta. Yhtenä ilta istuskellessani siellä ja kuunnellessani urkumusiikkia, minusta vain tuntui siltä, että sydämeni nostettiin jonnekin korkeuteen. Musiikki ja puhe, rukoukset tuossa kirkossa vaan olivat siinä ympärilläni. Juuri pääsiäisen aikaan siellä kuljetetaan pitkin katuja Maria-patsaita, ja hänet kukitetaan sellaisena ylimaallisena olentona.
En minäkään tiedä, mikä tämän kirjoituksen tarkoitus sinänsä oli, muuta kuin ehkä tuo, että ehkä tarvitsemme toisinaan ylimaallisia kokemuksia ja että näillä rituaaleilla on sellainen vaikutus meihin, että saamme luvan tuntea/kokea sitä. Ellei muuta, niin se oli aika lohdullinen kokemus.
Minäkin muistan nuoruudesta lähtien eräällä tavalla rukoilleeni kirjoittamalla. Se auttaa keskittymään, olen herkästi häiriintyvä ja ajatukseni helposti pyrähtävät lopullisesti harhateille. Myös muiden ihmisten hurskaus auttaa, uskonnosta riippumatta, voisin kokea itsekin luontevaksi ristiä kädet muslimien häipyessä rukoilemaan.
VastaaPoistaMinullakin on muuten ollut tuollaisia mystisiä kokemuksia ja olen miettinyt niiden merkitystä. Nehän tuntuvat itselle hyvinkin tärkeiltä ja sitten niitä haluaisi jakaakin, mutta kun niistä puhuu, ne herkästi latistuvat.
Mitä Marian ja Joosefin suhteeseen tulee, kyllä heille syntyi oikeasti muitakin lapsia,
VastaaPoistaainakin Raamatun mukaan. Matteuksen evankeliumissa lukee 13:55: Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas? 13:56 Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?"
Siis ainakin neljä veljeä ja pari sisarta
Jeesuksella oli.
Naisen asemassa uskonnoissa on valitettavasti sukupuolisuuden tuntu; ehkä siksi, että Paratiisissa nainen vietteli miehen. Uskonnothan ovat miesten johtamia, naisten osuutta on vasta 2000 luvulla alkanut ilmentyä muuallakin kuin lähetyskentillä.
Jeesuksen suhtautuminen naisiin oli erilainen ja hämmästystä herättävä, sen ajan piintyneesä kulttuurissa ja juutalaisuudessa. Hän ylitti rajat ja antoi naiselle ihmisarvon persoonana,
eikä vain sukupuoliolentona miehen rinnalla.
Hei Anonyymi, esim. katoliset selittävät Jeesuksen sisaret ja veljet niin että he olivatkin serkkuja. Sana kai on jotenkin sama alkukielessä tms. Minäkin kyllä uskon, että Jeesukselle syntyi sisaria ja veljiä ihan normaalissa järjestyksessä.
VastaaPoistaNiin se on totta, Jeesuksen suhtautuminen naisiin oli hämmästyttävä. Sitä sopii mietiskellä, ja siitä ammentaa.