Mitähän Jumala tykkää pikkumaisista pulmistani

Rukoilemisen kanssa on sellainen ongelma, että minulla ei ole siitä myönteisiä kokemuksia. Äiti opetti Levolle lasken luojani. Lapsena kuvittelin luojan vihertäväkasvoiseksi isonenäiseksi mieheksi joka makaa liikkumattomana kellariloukossa kivipaaden päällä, kuin ruumis. En tiedä mistä moinen mielikuva. Mutta suurin ongelma ei ollut tuo mielikuva, vaan itse rukoushetki, siinä oli jotain epäluontevaa, noloa. Lapsuudessani uskonnollinen kasvatus oli voimissaan lastentarhassa ja koulussa. Joka puolella rukoiltiin säännöllisesti. Minulla on se mielikuva, että aikuiset ajoivat lasten suuhun sanat, joilla Jumalaa piti lähestyä, ja noiden sanojen sisältö oli suurin piirtein se, että rakas Jumala, tee minusta kiltti lapsi niin etten koskaan tuota pahaa mieltä enkä vaivaa vanhemmilleni ja opettajilleni. Ei sellaista rukousta tee mieli harjoittaa omatoimisesti, tai ei ainakaan minun tehnyt mieli.

Myöhemmin seurakuntanuorena ihmiset pyytelivät jatkuvasti syntejä anteeksi, rukoilivat voimaa ollakseen vähemmän epäitsekkäitä, turhamaisia ja jaksaakseen enemmän kertoa Jeesuksesta ihmisille jotka eivät häntä vielä tunne. Ei tuntunut omalta sekään.

Viime vuosina olen yrittänyt etsiä omaa suhdetta rukoilemiseen, koska jokin sisäinen vaisto sanoo, että se olisi hyvä harrastus. Rukoushan on jotain, mitä ihmiset ovat kaikkina aikoina kaikkialla maailmassa tehneet. Rukous kuuluu ihmisyyteen. Olen alkanut kertoa Jumalalle asioistani. Kerron siitäkin, etten välttämättä usko hänen kuulevan, tai jos kuulee, niin tuskinpa hän on kovin kiinnostunut. Esittelen hänelle vastoinkäymisiäni, ärsytyksiäni, pikkumaisuuksiani, katso nyt näin minä koen asiat, voitko sinä tehdä minulle jotain, muuttaa minua jotenkin. Olen huomannut, että jos sitä malttaa tehdä, näkökulma elämään muuttuu. Käsittämättömiin asioihin tulee mieltä ja irrallisissa, mielipuolisissa jutuissa alkaakin nähdä sisäistä logiikkaa. Olen myös kokenut johdatusta.

Mutta sitten Helsingissä käydessä istuskelin jonkin aikaa tuomiokirkossa ja mietiskelin alttaritaulua, joka on oikeastaan järkyttävä, sehän kuvaa Jeesuksen ristiltä ottoa. Tuli yhtäkkiä mieleen, että onko oikein esitellä pieniä typeriä pulmiaan ihmiselle, jolla on ollut sellainen kohtalo.