Postia pappi Jaakobille

Klaus Härön elokuvassa Kaarina Hazardin esittämä paatunut ja kova elinkautivanki Leila päätyy töihin vanhaan pappilaan. Hänen tehtävänsä on lukea sokealle pappi Jaakobille ihmisten esirukouspyyntöjä.

Leilasta touhu on järjetöntä, hän ei usko että rukouksista on hyötyä. Pappi Jaakob uskoo, ja kokee, että hän on olemassa auttaakseen näitä ihmisiä. Työ esirukoilijana antaa hänelle itsetuntoa, saa hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi. Kun eräänä päivänä postia ei enää tulekaan, Jaakob masentuu. Elämästä tuntuu katoavan mieli. Kivuliaasti hän havahtuu tajuamaan, että ehkä se onkin ollut koko ajan toisin päin. Kirjeitä on tullut, koska hän on tarvinnut niitä. Ehkä kirjeet ovatkin olleet Jumalan tapa sitoa Jaakob itseensä. Leila katsoo vierestä Jaakobin kamppailua. Hän yrittää pysyä kylmänä ja ulkopuolisena, mutta ei pystykään. Lopulta hän uskoo Jaakobille salaisuutensa ja pappi saa tehdä vielä viimeisen palveluksen.

Elokuva sai minut miettimään omaa rooliani maailmassa. Minä en ole mikään pappi Jaakob, en ole ollut koskaan siinä mielessä hyvä ihminen. En usko, että olen tehnyt kovasti pahaakaan, mutta en ole ollut koskaan erityisen auttavainen. Olen laiska ja mukavuudenhaluinen ja tarkka omasta ajastani. Tästä on ollut seurauksena, että ajoittain tunnen itseni turhaksi ja tarpeettomaksi. Minulla ei ole lapsia, enkä ole sukulaisten enkä tuttujenkaan lapsille ollut erityisen mukava ja huomaavainen täti. En hoivaa iäkkäitä sukulaisiani. Voisi sanoa, että elän itsekästä elämää. Tämä ei ole mikään erityisen myönteinen asia, mutta se posiitivinen puoli tässä on ollut, etten ole koskaan rakentanut elämäni tarkoitusta ja itsetuntoani sen varaan, että jotkut ihmiset tarvitsevat minua. Olen kestänyt tarpeettomuuden tuomaa eksistentiaalista ahdistusta ja katsonut silmiin omaa tyhjyyttäni.

Postia pappi Jaakobille osoittaa, että hyvyyskin voi olla ihmiselle ansa, ellei hänellä ole nöyryyttä katsoa silmiin totuutta itsestään. No pappi Jaakobilla oli, ja hänen ansiostaan myös Leilan elämä luultavasti muuttui. Hieno elokuva. Vollotin koko matkan kun kävelin kotiin.